Vai putosiko? Kukapa tietää, mutta tähän astisen elämäni tärkein hetki koitti torstaina 5.2. klo 5.16. Kolmetuhattakuusisataakaksikymmentä grammaa ja viisikymmentäkaksi senttiä uutta elämää tipahti käsivarsille. Hetki tuntuu niin pyhältä ja tunteiden kirjoa on vaikea selittää, mutta pakko yrittää.
Muistan lukeneeni jostain, että miehen - ja jopa naisen - saattaa olla vaikea oppia rakastamaan uutta tulokasta tai että siihen pitää kasvaa. Meidän kohdalla kasvu tapahtui välittömästi. Kaikki ennen tuota hetkeä tapahtunut tuntui merkityksettömältä. Koko elämä konkretisoitui ja määrittyi siinä ja silloin. Pienen olennon alkaessa ilmestyä ja lopulta hänen hamutessaan rintaa ensimmäisen kerran ulkomaailmassa, se tuntui antavan kaikelle tarkoituksen. Tuntui jopa vaikealta ruveta kirjoittamaan tätä tekstiä. Ei siksi etten haluaisi, mutta niin vaikealta tuntuu kuvata niitä tunteita jotka sillä hetkellä kulkivat läpi pään.
Omaan kotiin päästiin parin päivän päästä ja siitä kai pitäisi alkaa läpi elämän jatkuva harjoittelu vanhemmuudesta. Käsittämätöntä kyllä, kaikki tuntui enemmän kuin luonnolliselta - aivan kuin pikkukaveri olisi ollut osa elämää tähänkin asti. On ihmeellistä seurata elämän ensimmäisiä hetkiä, niitä pieniä askelia, jotka kaikki tuntuvat määrittävän yksilön tulevaisuutta. Eihän se toki niin ole, mutta elämän hauraus ja ihmisen pienuus nousevat väistämättä tunteina pintaan. Kuinka riippuvaisia olemmekaan toisista ja kuitenkin niin halukkaita tulemaan toimeen omillamme. Nyt jo tuntuu siltä, että elämäni pienin ja samalla suurin mies kasvaa liian nopeasti. Aivan kuin se, että hän on riippuvainen minusta tai äidistään tekisi meistä vahvempia tai parempia ihmisinä.
Tammikuun tapahtumien ja oman lapsen syntymän seurauksena tulee väistämättä pohtineeksi elämää tai sen haurautta. Monenlaisten tunteiden viilettäessä läpi pään, ei voi myöskään välttyä niiltä peloilta joita tämä vastuu toi tullessaan; entä jos jotain tapahtuu, miten selvitään onnettomuuksista, kuolemasta? Rationaalinen minä sanoo, että siitä ei tarvitse huolehtia - ei ennen kuin jotain tapahtuu. Sydän on kuitenkin pakahtua kaikkien niiden tunteiden alla, joita ajatukset väistämättä sinne kuljettavat.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti