Manaaja

Vanhojen eukkojen höpinöitä, noitatohtoreita, eläviä legendoja, kavereiden parhaita vinkkejä - näitä kaikkia saa kuulla raskauden viime metreillä. Kenen mielestä tipat, toisen mielestä sauna, kolmannen siivous. Kaikki tuntuu käyvän. Ainoa erikoinen asia on, että kukaan ei vielä ole keksinyt rahastaa tällä touhulla. Miksi ihmeessä ei voisi olla yksityistä palveluntarjoajaa, joka käynnistäisi synnytyksen? Sitten vain kipitetään sairaalaan tyytyväisenä ja punnataan kaveri ulos.

Laskettu aika oli muistaakseni alun perin helmikuun alkupäivinä. Ensimmäisen tai toisen ultran jälkeen sitä tarkennettiin tammikuun 26. Eihän tämä toki mitään eksaktia tiedettä voi olla, mutta olisi hyvä jos edes jotkut asiat pitäisivät kutinsa. Vaikea tässä on mitään suunnitella, kun ei voi luottaa mihinkään tietoon minkä saa. Viimeiset kaksi viikkoa koti on kiiltänyt joka päivä, kun töistä olen tullut. K on käynyt lenkillä, salilla, siivonnut, jumpannut, kolannut pihaa... todennäköisesti on tehnyt paljon muutakin mistä ei viitsi kertoa.

Tänään alkaa sitten minunkin sietokykyni olla äärirajoilla. Jälleen kerran miehisyyttä on testattu, Mannen tippoja tarjoiltu, pahaa henkeä saunottu raivolla ulos. Ei vaan tule. Olisiko kuitenkin niin, että kaikista taruista ja legendoista huolimatta, vauvat tulevat kun ovat valmiita. Ei hetkeäkään ennemmin tai myöhemmin. Ymmärrän, joku on jo kiukustunut, kun niitä keskosia tulee kuitenkin. Olkoon silläkin sitten joku tarkoituksensa, kuten kaikella muullakin tuntuu elämässä olevan.

Manaajaa tosin ei ole vielä kokeiltu. Pitääkin soittaa Rennylle, se on kuulemma Suomessa.

PS. halusiko joku tietää polven tilanteesta? Tällä hetkellä odotellaan tuota toveria tulevaksi, sitten laitetaan leikkauspäivä kiinni. Nyt mennään jo vahvasti osavarauksen paremmalla puolella, välillä jopa yhdellä kepillä. Vaikka vesikävelyt ja kuntopyöräilyt unohtui välistä pois, niin pari kävelylenkkiä (kepit mukana) on jo takana, tosin kipu on paras kaveri yleensä niiden jälkeen. Joku viisas on kyllä joskus todennut, että kipu on hyväksi - tietääpähän elävänsä.

Ei mitään

Tilanne on sen kaltainen, että minun miehisillä (ja oletettavan vaatimattomilla) aivoillani alkaa olla osin jo vaikea ymmärtää missä mennään. Toisaalta toive on, että tulisipa se sieltä jo ulos, mutta toivottavasti se ei ole liian iso. Voiko se olla liian iso? Vauva siis. Todennäköisesti ei, sanoo järki, mutta tunne ja naisen liha saattavat sanoa jotain muuta.

Ilmeisesti kaveri on kuitenkin asemissa; laskeutuminen on suoritettu kuulemma jo sille tasolle, että klitoriksessa asti tuntuu. Sen täytyy olla mielenkiintoista. Seuraavasta kuulen varmasti vielä, mutta uskoisinpa tämä(kin) pikkuinen tulee ulos ja juuri silloin kun pitää. Seksin harrastaminen, chilin syöminen, lumen luominen tai kuntosalilla käynti eivät tunnu tätä maailmanjärjestystä muuttavan. Todennäköisyys toki kasvaa koko ajan, että jonkun tällaisen aktin jälkeen lähdetään laitokselle - jos niitä toteutetaan riittävän usein. Oltuani oikeassa tähän asti (melkein) kaikessa (ja melkein koko elämäni ajan) tähän raskauteen liittyvissä asioissa, väitän että ensi tiistaina kuullan jotain. 

Omissa ajatuksissani olen tällä hetkellä askarrellut enemmän ikiaikaisen rituaalin parissa. Kavereiden kanssa rällääminen ja muutaman sikarin polttaminen tuntuu ihan mukavalta ajatukselta, mutta toisaalta mitä sillä on väliä minkä kunniaksi juodaan? Ei ennenkään millään ole ollut mitään väliä - ainakaan juoppojen keittiössä. (Toimi. selvitys: juoppojen keittiö eli cuisine de la sac a vin, on perustettu vuonna 2006 Ranskan Les Arcsissa. Se toimii muutaman laskettelusta innostuneen nuoren ja vähän nuoremman miehen ajattelun ja toiminnan alustana niillä upeilla reissuilla.)

Asiaan palatakseni, koska vauvastahan tässä on kyse... oletukseni on, että alkavan viikon (5) lopulla vietämme mukavan juhlan hyvien kavereiden kanssa. Olkoon se pieni salama, joka minuun iskee kun tämä ei toteudu. Viikon paras teema muuten liittyi Jorvin sairaalaan. Siellä on miellyttävän lämpimällä vedellä täytetty allas, jossa äiti voi viimeisinä hetkinä hakea rentoutusta. Mitähän hoitohenkilökunta tuumaa, kun tiistai aamuyöllä sinne saapuu pariskunta aamutakeissa - toinen kepeillä kävellen - ja kyselee, että mistä päin sinne kylpylään mentiin?

Kotiutuminen

Noniin, tulin sitten kotiin ja yllätin Krissen lentokentällä pienellä polvituella ja kepeillä. Se oli tosiaan yllätys. Lapsivedet pysy kuitenkin sisällä, mikä ehkä harmittaa Krisseä itseään eniten. 

Viimeisimpien tapahtumien jälkeen ja niiden valossa tämä odotuksen loppuaika, synnytys sekä syntymän jälkeinen aika muuttuvat aika mielenkiintoisiksi. Tällä hetkellä suurimmat haasteet kohdistuvat pelkästään siihen, että alakertaan keskellä yötä laskeutumisessa minusta ei ole paljon apua. Toisaalta Jorvissa päästäneen vierekkäisiin vuoteisiin, kun polvileikkaus lähestyy kuitenkin... 

Syntymän jälkeinen aika rupesi nyt jännittämään tai ainakin mietityttämään ihan eri tavalla, kun tietää ettei voi olla juuri avuksi - kotona on kuulemma jo nyt kaksi lasta, mitä sitten tapahtuukaan kolmannen saapuessa? Sitä voi vain arvailla. Seuraavat kolme viikkoa mennään kepeillä (laskettuun aikaan tasan kaksi viikkoa), leikkauksen jälkeen pari viikkoa. Siitä varmaan revitään huumoria vielä kunnolla tässä talossa. Tosin olen antanut itseni ymmärtää, että vuoden päästä pääsen jälleen uudelle reissulle. Sitä odotellessa siis... vai oliko tässä välissä vielä jotain muuta?

Kärsimys

Kuten jo totesinkin, tämä blogi varmasti rönsyilee ja itseni tuntien olisi pitänyt varoittaa lukijoita ehkä vakavammin. Joka tapauksessa, nyt on aika hiukan valittaa...

Polven rusentumisesta on nyt reilu puolitoista vuorokautta - ja ne jotka minut tuntevat yhtynevät ajatukseen että tämä on tylsää. Kuinka vaikea onkaan pysyä vain paikallaan, toinen jalka suorana, kykenemättä tekeemään oikein mitään. Eilen illalla hyvät skimba-kaverit raahasivat minut kylpylään ja saunomisen Itävaltalaiset sentään osaavat kunnolla. Nyt kuitenkin alkaa olla sellainen tilanne, että kirjat on luettu, s-posteihin vastattu ja tylsyys astuu mieleen yhä synkempänä. Kurjempaa paikkaa rikkoa jäseniä ei oikein voi keksiä: kaikki houkutukset äärellä ja mitään ei voi tehdä. Paitsi ehkä lopettaa valittamisen...

Joka tapauksessa, kotiin tekee mieli.

ps lopputulemana yksi rikkoontunut polven ristiside, yksi kierukka hajalla ja pieni murtuma sääriluun yläosassa :)